sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Vila, Olivia, Olvi, Vilpertti


Satellite Stories - The Trap
(offtopic// ihana Youtube näköjään keksii jatkuvasti uusia keinoja estääkseen valkoisen palkin.. Luovutan ja linkitän)

Sanonta kuuluu että rakkaalla lapsella on monta nimeä. Jos näin tosissaan on, meinaa se sitä, että Vila on varmaan nimien runsaudensa takia jollakin mittapuulla meidän koiraperheen rakkain lapsi. Vila, kuten neitiä itse kutsun, on siis syntynyt 24.3.2014 ja on Telman ensimmäisestä pentueesta. Pentueen isänä on jo Englannista tutuksi tullut Oscar eli Belleville Burning Passion. Tästä yhdistelmästä tuloksena oli kaksi pentua, uros ja narttu, molemmat bläkkäreitä vaikka molemmat vanhemmista punaisia ovatkin.


Molemmat pennut kasvoivat vallan pirteiksi ja iloisiksi kakaroiksi, suurimaksi osaksi mökillä Pälkäneellä. Tämä metsäväkenä varttuminen tietysti lisäsi tiettjä hämmennyksen hetkiä kun Viima muutti uuteen kotiinsa ja Vilan kanssa vaihdettiin maisemaa Pälkäneeltä ja Kangasalle. Mutta ainakin mukulat tottuivat rämpimään risukoissa, ihmettelemään järveä ja touhuamaan akkalaumamme kanssa sen jälkeen kun Telma tajusi ettei muu lauma ole syömässä sen lapsosia. Lähinnä haistelu kiinnosti mutta Telma oli olevinaan vähän turhankin tarkka äiti, eikä muilla ollut pentujen luo asiaa. Mutta onneksi supermamma siitä rauhoittui ja saivat lapsoset tavata myös muut luppakorvat ja näyttäytyipä niille vakiososialistajamuumi Jazzykin.


Vilan virallinen nimi oli oikeastaan selvä jo kättelyssä: Karloon Guess I'm Quick. Se vaan maistui heti päähän pilkistäessään oikealta, seurasi mamman nimen jalanjäljiä ja jotenkin kolahti siihen pieneen ja paksuun tärriäiseen, jollaista ei meidän taloudessa oltu ennen nähty. Pieni uumoilu oli siitä josko kotoa voisi sopivan tytön kokoinen paikka löytyä, mutta kyllä sen neidin täytyisi olla jotain todella spesiaalia. Ja kyllä tämä neiti todisti heti kättelyssä olevansa sitä jotain.


Tuossa ylläolevassa kuvassa neiti Vilpertillä on ikää kolme viikkoa ja tukevasti pönötti neljällä jalalla vaikka naama vähän toista väitti. Katseltiin muksua äidin kanssa jo pentulaatikossa, että ei meillä kyllä noin lyhyttä lihapullan näköistä eläintä ole laatikossa mönkinyt, pakko katsoa mitä siitä tulee. Vallan lupaavia mittasuhteitahan se alkoi täyttää ja itselle tuli vaan päivä päivältä nihkeämpi fiilis alkaa kakaralle kotia miettimään. Jos ne nyt vaan jäisi tänne? Neljä norfolkkia saman katon alla tietysti kuulostaa toisinaan vallan epäterveeltä idealta ja siltä se kyllä tuolloinkin kuulosti. Mutta kun oli tuommoinen pentu niin mitä sitä muuta saattoi ajatella?


Yllä Vilpert seitsemän viikkoisena. Kakara parka joutui kyllä jo muksuna melkoiseen syyniin kun mietittiin jääkö se vai ei. Mutta kyllä Olvi jäi talon väkeä riemastuttamaan, etenkin kun sen kävi vallan lupaavaksi toteamassa myös Cathy, joka oli piipahtamassa Tampere KVn aikana Suomessa. Kun Vila jäi kotiin jäännittämään hampaiden asettumista paikalleen, alkoi melkoinen nimien pompottelu. Äiti oli jo tiukasti päättänyt että neidistä tulee Olivia. Omaan suuhuni se on kuitenkin liian pitkä ja siitäkös vasta vääntö saatiin aikaan. Edes isäpuoli ei tätä kiistaa ole tähän päivään mennessä ratkaissut kuten kävi Telman kohdalla. Niimpä Vila on nyt sekä Olivia että Vila (sekä sen miljoona muunnosta kuten Olvi). Ja äitikin on nyt sanonut että kakara on Vila tehdessään jotain pahaa. Eli aika usein.


Tämän pennun touhuista voisi ehkä selittää ties ja kuinka paljon. Mutta koottakoon nopeasti: Vila ei oikein tykännyt hihnassa kulkemisesta, saatika liikkuvista autoista kun muutimme Pälkäneeltä mökille. Mutta eivätpä tuota mokomat enää ongelmia! Tämä neiti on melkoinen vesirotta, omistamme ainoa joa vapaaehtoisesti ui jonkun haettavan perässä. F-pentueen Waldolla lienee jotain tekemistä tämän kanssa. Waldo nimittäin on melkoinen vesipeto ja kyllähän Vila seuralaistaan seurasi myös veteen. Vila on myös äidinsä tapaan todellinen Jazzy-fani. Erityisen kivaa on olla niin pieni että mahan alta pääsee mainiosti hämäämään! Vilpertin bravuuri on vaivata päätämme kahlekuningas taidoillaan. Pitää ihan miettiä mihin häkkiin tämän tihulaisen laittaa, kaikki lukot eivät nimittäin pidä tassuistaan pätevää kakaraa. Myös lapsiportit pitää ihan tosissaan lukita, nimittäin Vilpert kulkee molempiin suuntiin sujuvasti portista jota ei ole loksautettu paikoilleen. 


Vila ei ole ainakaan vielä todistanut räätälintaitoja muun sukunsa tapaan. Iines-mummi kun vei paidoista napit jättäen paikoilleen vaan reiät ja Telma-mamma taas vei ihan vaan pelkät napit ilman mitään reikää missään. Vila on tähän mennessä syönyt kauniisti katki kameran laturin, iskenyt hampaanjäljet pentulaatikkoon ja muoviseen petiin, sekä uusimpana maakuupaikkauudistuksena uuden pedin kylkeen täytyi tehdä mollottava reikä. Lelut ovat ihme ja kumma säilyneet kutakuinkin ehjinä vaikka neiti niihin suunnattomalla innolla syttyykin. Kirosinkin täällä Turussa sitä että vihdoinkin kun on tuommoinen täynnä virtaa oleva koiran alku jolla näyttäisi vielä olevan pelottavan paljon aivoja niin enkös sitten nyhvää koirattomana täällä.

Olvi ROP-pentu Turun pentunäyttelyssä
© Katriina Mäenpää

Olvinen on ennättänyt käväisemään pentuaikanaan myös parissa näyttelyssä ollen Turussa ROP-pentu ja nuorten koirien katselmuksessa VSP-pentu. Vaikka osallistujamäärät ovat olleet todella pieniä, on neiti silti kerännyt itsesään vallan mukavia sanoja. Turun pentunäyttelyssä Jetta Tschokkinen saneli Vilasta näin:

"5½ kuukautta. Hyvän kokoinen vahva pentu, jolla mukavat mittasuhteet. Lupaava pään muoto, hyvä ilme. Riittävä kaula. Kivasti täyttynyt edestä ja rungosta, hyvä häntä ja takaosa. Karva vielä pentumaisen pehmeä. Liikkuu tarmokkaasti. Reipas esiintyminen."

Vilassa onkin paljon juuri sitä mitä toivoimme äidin kanssa Oscarilta saavamme. Lyhyt runko, emäänsä paremmat mittasuhteet ja ennenkaikkea tehokkaat liikkeet. Lisäksi tämän lapsen kanssa on melkoisen virkistävää touhuta, koskaan ei tiedä mitä se oivaltaa seuraavaksi. Ehkä se on Vila joka roikkuu vielä esittäjänsä farkkujen takataskussa kun iskä siinä aikoinaan epäonnistui.

Vaikka sitä joskus tuli toivottua että Vilunki olisi punainen, on se ehkä vielä huikeampi tapaus nyt tuollaisena pääkopastaan harmaantuvana mustana höhlänä. Neiti on nyt kasvamassa ja katsotaan kuinka kakara kehittyy ja koska päästäisiin hauskailemaan ihan oikeissa kisoissa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti