torstai 15. tammikuuta 2015

Yhtä pitkä linssi kuin on ajatuksenjuoksu


Viime viikolla kameralaukkuun tupsahti uusi ja vielä todella pieni lisäys. Nimittäin joululahjana 60Dn kärkeen tuli Canonin pannari, eli virallisemmin Canon EF 40mm f/2.8 STM -objektiivi. Pikkarainen nyt ei mitenkään varsinaisesti koirakuvausta palvele muutakuin sisätiloissa ja varmaan jonkinverran näyttelyiden puolella 85 millisen kaverina. Yleislinssiksi ja autojenkuvailuun se lähinnä tuli. Ja reissulinssiksi, mutta eipä ole reissuja tiedossa!

Pieni tottuminen kyllä tulee olemaan tuohon 40mm polttoväliin. Tässä on tullut niin paljon räiskittyä kasivitosella, että nyt kun kuvaamisen takia ei tarvitsekkaan peruuttaa peräseinään niin pitää vähän ihmetellä. Mutta kuten yläkuva näyttää, Vila on aina valmis tulemaan niin lähelle ettei linssi riitä. Tämä neiti tarttis varmaan jonkun laajakulman että pääsisi niin lähelle kameraa kuin tahtoisi.


Ulkotiloissa tuli räiskittyä muuta otos myös ja tarkennus joutui ainakin testiin. Yllätyin ihan kuinka vikkelä se oli, ei meinaan suuria odotuksia ollut! Järjen vapaa jättiläinen Vilunki siis päätyi linssin eteen leikkimään. Pennulla oli kyllä hauskaa ja kyllä kuvaajallakin. Eikä yhtäkään kettua tai härkää edes vahingoitettu kuvauksissa.




1 kommentti:

  1. Oi kuinka kivoja talvikuvia! Tälläisiä on aina ilo katsella :-) Tuo 40mm linssi kuulostais kivalta kokeilla - valovoimaakin löytyy ihan mukavasti.

    Liityin lukijaksi seuraamaan teidän juttuja :)

    VastaaPoista