Donut's Whoop Juice "Whoopie" kehässä lauantaina
Näin alkuun, huh kauhistus millainen messari takana! Piti vähän aikaa aivan hengitellä ja miettiä että millä ihmeellä sitä jaksoi oikein porhaltaa koko pitkän Maailman Voittaja -viikon kun jo kahdesta päivästä tuntui olevan totaalisen tööt. Kuitenkin takana on vallan mainioita tuloksia, hyviä kokemuksia ja mahtavaa seuraa! Mainio messari siis, vaikkakin tosiaan väsyttävä. Tai sitten sitä on itse tulossa jollain asteella vanhaksi.
Lauantai alkoi jo aikaisessa, kun hyppäsin Turussa Arjan kyytiin ja porhalsimme Messukeskukseen, missä folkit alkoivat jo ehti ensimmäisenä rotuna kehässä. Oma aamu meni vähän plörinäksi ja pakkailun kanssa tuli vähän kiire, lopputuloksena se että messariin mönki hyvin väsyneen näköinen pinkkipää. No, kerta se on ensimmäinenkin laittautua vasta itse näyttelypaikalla. Aamun ensimmäiset kehäkierrokset siis tehtiin norfolkkien parissa, jotka tuomaroi brittiläinen Jeff Horswell.
Ensimmäisenä kehään vein junioriluokassa skabailleen uroksen Jäbän (Hooligan Helicopter). Ennen ei oltu kehässä keskenämme oltu mutta trimmikäynneillä tämä Oscarin poika oli tullut nähtyä jo pariin otteeseen. Reipas mies ei ollut moksiskaan messarin hälyistä ja esiintyi reippaasti alusta loppuun, tuloksena JUN-ERI JUK2 ilman SA:ta. Junnuluokan voittikin päivän ROP, eli ei pöllömmin lainkaan! Toinen folkkiuros hihnan päässä oli Oscar, joka oli valioluokassa kolmas ja vielä PU4.
Nartuissa pyörähdin nuorten koirien katselmuksesta tutun Whoopien (Donut's Whoop Juice) kanssa. Neiti taisi inasen hämmentyä kun en ehtinyt enne kehää yhtään toista käydä edes moikkaamassa kun urokset menivät sinne PU-luokkaan asti. Mutta hienosti Whoopie käyttäytyi ja ERIn napsahtessa tuli samalla tilille luokkavoitto ja titteli HeJW-14. Kiitos Marja ja Piia että sain taas ihanan Whoopien viedä, melkonen ilopilleritapaus!
 |
Saya ♥
© Ansun kuvat, Jin Kaakinen |
 |
| © Ansun kuvat, Jin Kaakinen |
Heti folkkien jälkeen oli aika kipittää kerrosta alemmas katsomaan mikä portugeeseissa oli tilanne ja kokeilla paria vallatonta junioria ja kuinka niiden kanssa homma toimii. Sulo olikin vauhdikkaampi tapaus jonka kanssa visioitiin vähän yhtä jos toista tapaa saada jätkä näyttämään parastaan. Askeleet sopivat ensin paremmin peitsaamiseen, mutta onneksi kehässä jätkä pysyi koko pätkän hyvin ravilla. Tuloksena JUN-EH JUK2. Arvostelussa päästiin jätkää sanomaan villiksi ja vallattomaksi. Toisena junnuna oli kehään vietävänä Sulon sisko Saya, jonka kanssa olin jo entuudestaan kokeillut vähän näyttelyjuttuja. Kun tuomari kyseli ikää ja ilmoitin tämänkin olevan sen juuri 9 kuukautta niin kommenttina oli että onkohan tyttö huliveliveljeään rauhallisempi. Ja olihan se! Arvostelu alkoikin kutakuinkin näin: ikäisekseen hyvin ja itsetietoisesti esiintyvä narttu. Mainio Saya se olikin. Tuloksena JUN-ERI JUK2 melkoisen isostakin ryhmästä narttuja. Likasta loppui totaalisesti menovesi ja oltiinhan tuolla porukassa aika vauvan näköisiä kun ikää miettii. Mutta vallan mainiot kokemukset geesien kanssa, eiköhän näistä kakaroista tulla täällä vielä uudestaankin kuulemaan!
Geesien jälkeen olikin aikaa käydä etsimässä ihmisiä ja hääräämässä siellä täällä. Ostoksia nyt ei kuitenkaan tullut tehtyä vaan ne mokomat jäivät seuraavalle päivälle. Ryhmät oli tarkoitus mennä Kassun kanssa katsastamaan kutsuvieraskatsomosta, kerta sinne oltiin liput saatu. Pieni ekstra ryhmiin tuli kuitenkin siitä, että Nan teki samat temput kuin Jyväskylässä eli voitti ROPin sekä folkeissa että witcheissä. Niimpä pääsin viemään ihanaisen Konstan ryhmiin. Veteraaneihin asti tiirailtiin Kassun kanssa ryhmiä katsomosta kunnes sinkaisin kokoomakehiin ensimmäistä kertaa koskaan "itsekseni". Ennen messarin ryhmissä on meinaan tullut oltua vain kasvattajaryhmissä. Ja yhtään ei kyllä jännitystä auttanut se että Konsta oli juuri voittanut Helsinki Winnerin Best In Show veteraanin!
 |
Konsta kokoomakehässä
© Ansun kuvat, Jin Kaakinen |
Kokoomat kyllä tuntuivat taas kestävän niin peijakkaan kauan. Kun tuomari Cindy Pettersson oli
käynyt kaikki terrierit läpi, jäimme odottelemaan että huima määrä kasvattajaryhmiä pääsisi urakastaan. Mäyräkoiraryhmä käytiin myös ennen ärrierin pääsyä tositoimiin. Konsta alkoi vähän jo näyttää väsymyksen merkkejä, mikä nyt oli vallan ymmärrettävää kun heti huiman veteraanivoiton jälkeen sitä häärättiin jälleen kokoomassa odottelemassa vuoroa. Mutta kyllä sitä virtaa löytyi vaaristakin sitten kun oltiin lähellä ison kehän sisääntuloa. Nankin sanoi että suotta huolia siitä että Konstis vaikuttaa väsyneeltä nyt, oota vaan kun se tajuaa musiikit ja valot.
 |
Nanstop Polkagris ♥
© Katriina Mäenpää |
Itselle teki kieltämättä varmaan vallan hyvää saada vähän tasoitella hengitystä kokoomakehän puolella ja hakea fiilistä Konstan kanssa. Oma jännitys nyt oli jossain ties missä lukemissa vaikka mitään jännitettävähän ei pitänyt olla. Konsta ylitti jo kaikki odotukset, nyt piti mennä vaan nauttimaan ryhmäkehän tunnelmasta. Vaan mitenhän siinä nyt sitten kävikään..? Konsta ylitti odotuksia vielä vähän enemmän ja sai aikaan kirjurille sellaiset priceless-ilmeet että odotan (edelleen...) Kennelliitolta streamia Youtubeen. Onneksi on sentään kuvia!
Kuten Nan sanoi, Konstasta kyllä huomasi kun se tajusi mihin ollaan menossa. Ukko alkoi pyrkiä hihnassaan kokoajan vain eteenpäin ja taisipa ottaa pienet malttamattomat pyörähdyksetkin kun odottelimme jonossa isoon kehään pääsyä. Kasvattajaryhmissäkin on ollut vatsaa kutkuttava fiilis odottaa lupaa mennä kehään, mutta nyt oli vielä intoisampi tunne kun koira tahtoi valoihin niin kympillä. Ja olihan se hienoa marssia Konstan kanssa sisälle ja kuulla rotukuulutuksen jälkeen kannustusta katsomosta! Mainioita hetkiä jotka eivät unohdu ♥
Cindy Petterssonin alkaessa poimia koira jatkoon, muistikuvat on melkosen hatarat. Nan ehti vielä Kipiä viedessään herätellä pystykorvaterrieriä pikku ravistuksin ennen kun meidät poimittiin jatkoon. Tässä kohtaa olin jo melkoisen ymmälläni ja sitä vaan nautti hetkestä saada olla Konstan kanssa isossa kehässä niin pitkään kuin mahdollista. Herra esiintyi mainiosti lihapullan voimalla ja meno oli todellakin eri kuin kokoomakehässä. Vaikka tällä kertaa en saanut vanhalta herralta haukullista huutia hitaudesta kuten Jyväskylässä.
Sijoituksien alkaessa paljastua Konsta näytti taas huimaa persoonaansa. Aina kun tuloksia kuului, herra oli varmis sinkaisemaan palkinnoille. Tapaus oli menossa niin neljänneksi kuin kolmanneksikin, kunhan nyt vaan pääsisi täältä nököttämästä rivistä ja saisi paistatella. Kolmannen sijan mentyä naureskelin Konstalle että rauhottuisi edes vähän, eiköhän marssita pian juomaan vettä häkille kun ei kokoomissa maistunut. Vaan mikäs pommi se tipahti pinkkilatvaisen korviin. Konstahan tiesi tämän kokoajan vaan eipä hihnan toinen pää.
 |
| © Mikko Marttinen |
 |
Ei se tarkennus vaan se tilanne.
© Katriina Mäenpää |
 |
| © Petri Örling |
Kun ryhmän voittajaksi kuulutettiin norwichinterrieri en ihan tosissani tiennyt mitä tehdä. Kuului vaan tapautuksia, bändin soittama fanfaarin tapainen ja Konsta oli taas innoissaan lähdössä ansaitsemalleen paikalle. Itse taisin lähinnä seurata perässä ja tunkea puoliksi mutustettua lihapullaa jakun taskuun. Ja miettiä että luojan kiitos vaihdoin jakun, vaalean kun olin saanut sotkettua jo vereen ja sinnikkäästi kiinni pysyviin portugeesinkarvoihin. En edelleenkään osaa sanoin kuvata tuota fiilistä ja tärinää joka iski. Inhottava tärinä ja malttamattomuus siinä mielessä että kuvauspisteellä Konstan etuosan asettelu muuttui yllättävän hankalaksi.
Nankin oli saanut kokea vähän saman kaltaisia yllätysfiiliksiä viedessään folkki Kipiä takaisin häkkiin jatkoon ottamisen jälkeen. Nan oli nimittäin kysellyt kuinka Konstalla oli mennyt ja joku oli kai alkuun huikannut että sijoittui kolmanneksi. Mutta pian olikin korjattu että ei, sehän voitti. Siis voitti! Kun pelkkä BIS1 Veteraani ei Konstalle riittänyt, se nappasi ryhmävoiton lisäksi myös BIS4 sijan Nanin kanssa ja oli sunnuntaina RYP4.
Nan ilmoitti Konstan antavan nyt tilaa nuoremmalle polvelle, joihinkin erkkareihin suuri pieni koira voi vielä ilmaantua. Niimpä kiitän Nania, Eilaa ja Raimoa näistä hetkistä joita olen saanut Konstan kanssa vietää ja tämän mahtavan koiran kanssa auttaa ♥ Ihanampaa saa etsiä ja olen todella kiitollinen että olen saanut tätä persoonaa esittää.
Kiitos ♥
Loppu lauantai menikin lähinnä hämmennyksen vallassa ja tuli pikaiseen käytyä illalla ajelemassa. Vähän sai hakkailla itseään päähän että kuinka hassusti olikaan käynyt.
 |
Attention It's Attimo Of Cesky Dream's "Simo" ROP sunnuntaina
© Katriina Mäenpää |
Sunnuntai alkoi paljon lauantaita leppoisammin, kun ensin tuli kuvailtua Kassun kehämenoa ehkä maailman hupaisimman vinttikoirapennun kanssa, Muikea tapaus häntänsä kanssa! Puolanvinttikoirien jälkeen suuntasin katsomaan folkkikehää ja olemaan apukäsinä jos tarvetta oli. Harvassa on ne messarit kun on saanut vain katsella folkkeja, vallan mukavaa vaihtelua siis. PU-kehässä auttelin Kirsiä viemällä valloittavan veteraanin Elviksen, joka ylsi aina PU2 asti.
Folkkien jälkeen oli aikaa kiertelylle ja mukaan tarttuikin uusi numerolapunpidike, Vilalle passinkuoret ja uudet tasateräiset sakset, tai miksikä niitä kutsutaankaan. Luulin nimittäin hukanneeni pari vuotta sitten Turun näyttelystä ostamani sakset mutta löytyiväthän ne sitten saman tien kun aloin vähän trimmipussia tarkemmin tonkimaan. No, nyt on kahdet ja uusista kyllä tykkään todella!
Pienten shoppailujen jälkeen menin piipahtamaan toitsukehällä moikkaamassa Tiinaa, jolla uhkasi mennä kehäs päällekkäin juuri toitsujen ja sealyhamin terriereiden kanssa. Simon esitin pari vuotta takaperin messarissa ja nyt nappasin samaisen tapauksen mukaan kehänlaidalle ja pääsin viemään herran kehään. Pientä trimmipöydän kaatumishässäkää saimme trimmiteltassa aikaseksi, mutta muuten kaikki sujui onneksi näppärästi Kirsin miehekkään pinkillä pöydällä. Kehässä Simolla oli melkoinen vauhti päällä, mutta vauhdilla sitä napattiin myös ROP!
 |
Simo ryhmissä
© Ansun kuvat, Jin Kaakinen |
Simon kehän jälkeen kiikutettiin Kassun kanssa Simo takaisin Tiinan leiriin ja sovittiin että saisin viedä herran myös ryhmiin. Välissä täytyi vain käydä jännittämässä Junior Handlerin SM-finaali ja sitten oli tarkoitus hipsiä kokoomiin mahdollisen syömisen jälkeen. Toitsut kun vielä olivat kesken Simon saatua homma pakettiin. Kassun ja Johannan kanssa tuli tiirailtua hirmuisen kovatasoinen finaali. Onnea kaikille sijoittujille ja erityisesti Jeenalle voitosta ♥
Heti finaalin jälkeen kuului etäisesti jonkilaisia kuulutuksia, joita ei selvästi edelleenkään voida millään noteerata ison kehän puolella. Oltiin Kassun kanssa kuulevinamme että terriereitä kutsuttiin kokoomaan mutta vähän oli siitä epäuskonen fiilis. Mutta niin se oli että puhelin pirahti samalla kun päätin lähtee nyt kuitenkin varmuuden vuoksi lähteä tarkistamaan asiaa. Ja kyllä, terrierit aloittivat tämän päivän ryhmäkilpailut joten tuli pieni tuli hännän alle. Niimpä nappasin Simon häkistä, kamman mukaan ja kokoomakehässä pöydälle toista kampaamaan auki. Vaikka hoppu tulikin niin ainakaan tänään ei tarvinnyt kokoomassa pahemmin odotella.
Ryhmissä Simolla oli edelleen vauhti päällä, ei tuntunut päivän pituus missään. Tällä kertaa näyttäydyttiin, mutta hirmuisen hieno fiilis oli taas päästä isoon kehään. Kiitos siis Tiina myös tästä mahdollisuudesta!
Vähän on kyllä ollut ihmeteltävää viime vuoden messarissa, mutta mainio viikonloppu! Kiitokset siitä kuuluu taas erityisesti Kassulle sekä teilel keiden koiria sain viedä ♥ Nyt uusi vuosi ja uudet kehät, katsotaan mitä keksitään!
